Kyllä se on vaan niin, että pienissä maaseutukylissä vapaaehtoistyö on kuin elämän veri. Ilman sitä moni asia jäis tekemättä, ja apu jäis saamatta. Otetaan nyt vaikka esimerkiks Parkano ja Kihniö, missä yhteensä 46 Vapepan vapaaehtoista sekä aktiiviset toimijat, kuten VPK, pitävät huolta siitä, että apu on aina lähellä, kun sitä tarvitaan. Siihen verrattuna on monia kuntia joissa ei vapaaehtoistyö ja verkostoituminen ole päässyt eres alkamahan, ja se on kyllä ristuksen harmi, jos oikein tiukka paikka tulee.
Usein, ikävä kyllä, tämä paikallinen ihme tarvitsee keskiökseen henkilöitä, jotka pienestä vastustuksesta ja ihmetteltystä huolimatta antavat aikaansa tälle toiminnalle. Se, miten nämä aktiiviset yksilöt vaikuttaa, on kyllä melkoinen tarina. Niin sanotut primus motorit, eli ne yksilöt, jotka vetää porukkaa mukaansa ja saa asiat tapahtumaan, ovat korvaamattomia. Näiden johtajien rooli voi olla ratkaiseva vapaaehtoistoiminnan mobilisoinnissa ja ylläpitämisessä, erityisesti pienissä yhteisöissä. Iliman sitä tahtua vetää vaikka läpi harmaan kiven ja sanua muillekkin että nyt mennähän ei tämä touhu koskaan parane. Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta mutta mikä sen kiven saa vierimähän?
Kun mietitään esimerkkejä kriiseistä ja niiden hoidosta, tulee mieleen Nokian vesikriisi vuonna 2008. Vesijohtoveteen pääsi silloin ulosteperäistä bakteeria, ja tilanne johti tuhansien ihmisten sairastumiseen. Vapepan vapaaehtoiset olivat keskeisessä roolissa auttamassa jakelujärjestelyissä ja tiedotuksessa. Heidän nopea ja tehokas toiminta oli ratkaisevaa, ja se korosti, kuinka tärkeää on, että vapaaehtoistyö on hyvin organisoitua ja johtajat ovat valmiita toimimaan. Ensimmäiset kolme vuorokautta Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja muut vapaaehtoisten organisaatiot tekivät merkittävää työtä tilanteen helpottamiseksi.
Toinen esimerkki on Kainuun tykkylumitalvi 2017-2018, jolloin painavat lumikuormat kaatoivat puita ja aiheuttivat laajoja sähkökatkoksia. Vapepan vapaaehtoiset olivat jälleen paikalla auttamassa lumitöissä, jakamassa ruokaa ja vettä sekä tarjoamassa henkistä tukea niille, jotka kärsivät kriisin keskellä. Tällaisissa tilanteissa näkyy selvästi, kuinka vapaaehtoistyö ei ole vain pelkkää auttamista, vaan se on myös yhteisön yhteenkuuluvuuden vahvistamista.
Vapepan perustaminen juontaa juurensa Anjan etsintäoperaatioon, joka tapahtui 1960-luvulla. Pieni Anja eksyi metsään, ja laajamittainen etsintäoperaatio, johon osallistui satoja vapaaehtoisia, toi esiin tarpeen organisoidulle vapaaehtoistoiminnalle. Tämä johti Vapepan perustamiseen, ja sen jälkeen Vapepa on kasvanut ja kehittynyt yhdeksi Suomen tärkeimmistä vapaaehtoisverkostoista.
Vapaaehtoistoiminnalla on pitkät juuret. Eri puolilla Suomea 1950-luvulla perustetut Suomen Ladun pelastuspartiot ovat yksi esimerkki siitä, miten vapaaehtoistyö on aina ollut osa suomalaista yhteiskuntaa. Näitä partiota edelsivät monenlaiset yhteisöjen sisäiset voimat, kuten vapaapalokunnat ja itsenäisyyden alkuaikoina suojeluskunnat. Nämä organisaatiot toimivat monin tavoin samalla tavalla kuin nykyinen Vapepa, ja ne olivat omalta osaltaan pohjustamassa nykyistä toimintaa. Vapaapalokunnat, suojeluskunnat ja Suomen Ladun pelastuspartiot olivat usein jopa ainoat resurssit paikalla, kun tarvittiin apua luonnossa eksyneiden tai onnettomuuden uhrien etsimisessä. Viranomaisille tuki on tästä vain parantunut aikojen saatossa.
Nykyinen Vapepa toimii samalla periaatteella, mutta sen toiminta on laajempaa ja monipuolisempaa. Vapaaehtoiset ovat koulutettuja ja heillä on käytössään nykyaikaiset välineet ja menetelmät. Mutta perusperiaate on sama: auttaminen ja yhteisön tukeminen.
Maaseudulla, missä resursseja on muutenkin vähän, vapaaehtoisten rekrytointi ja motivointi on erityisen tärkeää. Tässä primus motoreilla on iso rooli. He voivat olla yhteisön sieluja ja sydämiä, jotka vetävät muita mukanaan. He järjestävät tapahtumia, puhuvat ihmisten kanssa ja käyttävät vaikka sosiaalista mediaa saadakseen lisää väkeä mukaan.
Tärkeintä on, että nämä johtajat saavat tukea ja resursseja työhönsä. Ei riitä, että heillä on pelkkää intoa, vaan heille täytyy tarjota koulutusta ja työkaluja. Vapaaehtoistyössä tärkeintä on ihminen. Se, että joku välittää ja haluaa auttaa, on kaiken perusta. Ja kun tämä halu ja välittäminen kanavoidaan oikein, se voi luoda ihmeitä. Vapaaehtoisten koulutus ja mentorointi ovat tässä avainasemassa. Esimerkiksi Vapaaehtoisesta mahdollistajaksi -ohjelma tarjoaa kattavan koulutuksen, joka valmistaa vapaaehtoisten henkilökohtaisen kasvun oman paikkakuntansa primus motoriksi. Kun vapaaehtoiset ovat hyvin koulutettuja, he tietävät mitä tehdä ja pystyvät toimimaan tehokkaasti.
Vapaaehtoistyön merkitys maaseudun kunnissa korostuu erityisesti kriisitilanteissa. Yhteisöt, jotka ovat valmiita ja kykeneviä toimimaan yhdessä, selviävät paremmin. Ja tämä valmius ja kyvykkyys tulee usein niiltä yksilöiltä, jotka ottavat ohjat käsiinsä ja vetävät muut mukaansa. He inspiroivat ja motivoivat, ja heidän kauttaan yhteisö saa voimaa ja resilienssiä.
Primus motorit eivät vain johda, vaan he myös mahdollistavat. He luovat tilaisuuksia oppia ja kehittyä, ja he varmistavat, että kaikki saavat mahdollisuuden osallistua. Tämä voi tarkoittaa sitä, että he järjestävät koulutuksia ja harjoituksia, mutta myös sitä, että he kuuntelevat ja tukevat. He ymmärtävät, että vapaaehtoistyö on enemmän kuin pelkkää tekemistä; se on yhteisön rakentamista ja ylläpitämistä.
Johtajien tukeminen ja kehittäminen ovat keskeisiä tekijöitä tehokkaan vapaaehtoistyön kannalta. Tämä sisältää vapaaehtoisten kouluttamisen ja mentoroinnin, mikä voi auttaa heitä kehittämään johtamistaitojaan. Koulut ja mentorointi ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on yhteisöllisyys ja se, että jokainen tuntee olevansa osa jotain suurempaa. Yhteisön ja ympärillä olevien toimijoiden tuki siis tässäkin korostuu.
Kun puhutaan vapaaehtoistyöstä maaseudun kunnissa, on tärkeää muistaa, että kyse ei ole pelkästä työstä tai tehtävistä. Se on tapa elää ja olla osa yhteisöä. Vapaaehtoistyö on yhteisöllisyyden ydin, ja ilman sitä moni asia jäisi tekemättä. Siksi on niin tärkeää, että tuemme ja kannustamme niitä, jotka ottavat ohjat käsiinsä ja johtavat meitä esimerkillään. Heidän panoksensa on korvaamaton, ja heidän kauttaan voimme kaikki oppia, kasvaa ja tehdä maailmasta hieman paremman paikan.
Eli uskallatko sinä auttaa? Vai katseletko sivusta, kun naapuri tarvitsee apua? Siinä on se suuri kysymys, jota meidän kaikkien pitäisi pohtia. Ja kun apu on annettu, huomaat, että se ei ainoastaan auta muita, vaan se rikastuttaa myös omaa elämääsi. Tätä on maaseudun yhteisöllisyys parhaimmillaan.
